Äidin elämänkaareen sisältyy monia vaiheita, haasteellisia äitirooleja: pienen lapsen äiti, murrosikäisen äiti, pojan äiti, tyttären äiti, aikuisen tyttären äiti, aikuisen pojan äiti, isoäiti, hoivaa tarvitseva vanha äiti. Viimeistä vaihetta lukuunottamatta elän parhaillaan näitä kaikkia rooleja. Olen 8 - vuotiaan tytön äiti ja myös kolmen lapsen isoäiti.

Kolme viikkoa sitten hyvästelin oman äitini. Ihanan, turvallisen, rakkaan ja viisaan äidin, jonka elämän näin viime vuosien ajan hiipuvan monenlaisen vaiheiden aikana. Äiti tarvitsi hoivaa ja huolenpitoa parin viimeien vuoden aikan, mutta oli silti loppuun saakka itse huolehtiva ja rakastava.

Nuorena äitinä 70- ja  80 - luvuilla turvauduin äitiin milloin missäkin asiassa: lapselle oli noussut kuume tai oli yskää.Vauva ei nukkunut öitään, lapsella oli outoa ihottumaa tai tarvitsin hoitoapua. Äiti tiesi aina konstit ja lääkkeet ja kaikki sairaudet. Auttoi ja hoivasi. Kutoi ja paistoi lettuja.

Nuorenpien 90- luvulla ja 2000-luvulla syntyneiden lasten äitinä olen ollut jo melko rauhallinen enkä hennonnut vanhaa äitiä enää rasittaa jokaisella huolella. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei tunnu siltä, että olisin yhtään viisaampi äiti nyt kuin silloin 70-luvun lopussa. Ja lapsiin liittyviä huoliakin tuntuu olevan vähintää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Hmm...välillä olen suorastaan neuvoton ja tuntuu, että teen jatkuvasti virheitä. Siitäkin huolimatta, että olen kasvatusalan ammattilainen!

Äitinä olemisen kultainen lanka kaikissa äitirooleissani on kuitenkin rakastaminen ja välittäminen. Arvaan, että haluat kysyä rajoista. No kyllä vaan, ne kuuluvat itsestään selvyyksinä välittämieen ja rakastamiseen. Lapsi tuntee itsensä rakastetuksi ja tärkeäksi, kun vanhemmat asettavat hänelle rajat. Puhutaanpa niistä rajoista ja niiden asettamien vaikeudesta joskus myöhemmin. Siinäpä haastetta! Mutta tosiaan: lastaan ei voi rakastaa liikaa. Mietitäänpä näitä, pienen vauvan äiti ja esimurkkuikäien äiti.